Decay Garden - eli minun Lahopuutarha

These pieces - Decaying log, Dead tree and Umbilical cord - rose out of feelings relative to human activity in and as part of nature. Nature is perfect in its creations and resolves, it becomes obvious that there is always inbuilt mechanisms, as well as natural circumstantial dynamics to ensure that when the original function ends usefulness still continues.

A tree for example. A tree dies standing in the ground, or falling to the forest floor, it instantly and seamlessly becomes just another part of the forest, by providing a new habitat or source of food. It is still a vital part of the cycle of the living forest, not a problem, not a surplus, nor a waste.

Take a pair of jeans. In general its functionality ends in a hole, a stain, a broken zipper, a new fashion trend. It is now considered dysfunctional, not needed, not wanted. I wondered if it is only down to point of view. If the point of view is shiftable. What makes a weed a weed, and what makes a pest a pest. In nature, they all seem to have their assigned places, no one is excluded. Everything is kept in balance with others but nothing is singled out as bad, or useless. 

With human activity and endeavours, it seems that we often generate waste and problems alongside whatever we make. We label things from our point of view, while considering our own desires and our own purpose, leaving little space in thought for our environment where we exist as part of it. We leave unobserved the needs of our needs that thed'd require to cycle back into nature in a non-problematic way..

Decay Garden with its current three pieces is an ongoing meditation amongst points of view, a wordless non-judgemental textile prayer, a deep-felt wish towards a wholesome change.  I wish that everything we produce would be just like a tree. I wish that everything we produce would belong to a perfect cycle of usefulness in all its stages of existing and then melting into the source without creating issues. 

 

Lahopuutarha - Lahopuu, Kelopuu ja Napanuora

Lahopuutarha nykyisellä kolmella osallaan on omien tunteiden hyväksyminen luontoa ja ihmisluonetta kohtaan, samalla jatkuvaa mietiskelyä näkökulmien kesken, sanaton, tuomitsematon tekstiilirukous ja syvällinen toive kohti terveellistä muutosta.

Luonto on täydellinen luomuksissaan ja ratkaisuissaan. Käy ilmi, että aina on sisäänrakennettuja mekanismeja sekä luonnollisten olosuhteiden dynamiikkaa varmistamaan hyödyllisyyden jatkua, kun alkuperäinen toiminto päättyy.

Esimerkiksi puu. Puu kuolee seisten tai kaatuu metsäpohjaan. Siitä tulee hetkessä ja saumattomasti vain toinen osa metsää tarjoamalla uuden elinympäristön tai ravinnon lähteen. Se on edelleen tärkeä osa elävän metsän kiertokulkua, ei ongelma, ei ylijäämä tai jäte.

Sitten farkut. Yleensä niiden toimivuus päättyy reikään, tahraan, rikkinäiseen vetoketjuun, uuteen muotitrendiin. Nitä pidetään nyt pois joutuvana, hävetettävänä, hävittettävänä.

Mietin, onko se vain näkökulmasta kiinni. Jos näkökulma olisi pehmeämpi, pyöreämpi, taipuisampi, mukautuvampi kuten materiaali on. Mikä tekee jätteestä jätteen, rikkaruohosta rikkaruohon, tuholaisesta tuholaisen. Luonnossa niillä kaikilla näyttää olevan omaa paikkansa, ketään tai mitään ei ole suljettu pois. Kaikki pidetään tasapainossa muiden kanssa, muttei mitään korosteta huonoksi taikka hyödyttömäksi.

Ihminen toiminnallaan ja pyrkimyksillään luo usein ongelmia kaiken tekemisen rinnalla. Merkitsee asioita omasta näkökulmastansa, ottaa huomioon omat toiveensa ja tarkoituksensa, jättäen liian vähän tilaa ajatuksissaan luonnolliselle ympäristöllensä, jossa elää vuorovaikutuksessa osana sitä. Jätämme huomiotta tarpeidemme tarpeet, joiden pitäisi olla jo paikallaan luomusvaiheesa että luomuksimme voi olla osaa luontoa ongelmattomalla tavalla.

Toivon, että kaikki meidän tuottamamme olisi kuin metsän puu. Toivon, että kaikki meidän tuottamamme koko olemassaolonsa aikana kuuluisi täydelliseen hyödyllisyyden kiertokulkuun ja sitten sulaisi takaisin luontoon luomatta ongelmia.